YHTEISTYÖLLÄ HYVÄ ALKU OPPIMISELLE

LEHDISTÖTIEDOTE                                                                                                                              JULKAISUVAPAA HETI

 HYVÄ ALKU -tapahtuma kokoaa maan parhaita asiantuntijoita jakamaan uusinta tietoa varhaiskasvatus-, esi- ja alkuopetusikäisten arvioinnin ja tuen menetelmistä Jyväskylän Paviljonkiin 12.–13.2.2014. Tämän vuoden teemana on lasten oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen. Tapahtumaan odotetaan 2500 osallistujaa. Oppimateriaali- ja myyntinäyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.

Tutkimustulokset osoittavat, että vanhempien ja opettajien onnistunut yhteistyö edistää lasten oppimista ja motivaatiota esi- ja alkuopetuksessa. Myös opettajan ja oppilaan välinen myönteinen suhde vaikuttaa positiivisesti lapsen kehitykseen ja voi suojata lasta muilta haitallisilta vaikutuksilta. Oppimiseen vaikuttavia tekijöitä sekä oppimiskokemuksia on syytä tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on oppimiseen liittyviä pulmia. Oppimisvaikeuslasten kanssa työtä tekevät käsittelevät yhä useammin oppimistilanteisiin liittyviä tunne- ja motivaatiotekijöitä sekä lapsen kokemusta itsestään oppijana. Oppimisvaikeuslasten minäkäsityksen ja -pystyvyyden kehityksen tukemiseen on kehitetty uusia keinoja ja materiaalia, joita esitellään tapahtumassa keskiviikkona 12.2. Lisätietoja Marja-Kristiina Lerkkanen (0408053347) Alkuportaat-hanke, Mika Paananen (050-368 5208) – Oppiminen ja oppimisvaikeudet: Lapsen omat kokemukset ja minäpystyvyys.

Liikkuminen ja motoristen taitojen harjoittaminen tukevat muuta oppimista, kuten kielenkehitystä, matemaattisia taitoja ja keskittymiskykyä. Motorisilla taidoilla ja niiden puutteilla on vaikutusta myös itsetuntoon, minäkäsitykseen ja sosiaalisiin taitoihin. Keskiviikkona 12.2. tapahtumassa paikalla on asiantuntija Helena Viholainen (040 805 3629) – Motoriikan haasteet ja tukeminen.

Matematiikan opetuksen rakennuspalikat uusiksi. Yhteiskunnallinen, teknologinen ja työelämän muutos vaativat koulua muuttumaan. Kun taustalla on heikkenevät oppimistulokset ja oppimisessaan epäonnistuneiden määrän kasvu, niin suurimmat muutospaineet kohdistuvat matematiikan opetuksen uudistamiseen. Tapahtumassa kuullaan, miten opetuksen, tutkimuksen ja oppimateriaalin tuotannon asiantuntijat vastaavat tähän haasteeseen. Mitä on uusi matematiikan opetus? Vastaamassa torstaina klo 12.30 mm. akatemiaprofessori Erno Lehtinen (040 511 7965), opetusneuvos Leo Pahkin opetushallituksesta sekä PsT Tuire Koponen (050 434 3471) Niilo Mäki -Instituutista.

Temperamentti vaikuttaa lapsen oppimistuloksiin. Temperamenttipiirteistä erityisesti taipumus voimakkaaseen reagointiin, negatiiviseen mielialaan, vetäytyvyyteen ja häiriöherkkyyteen vaikuttavat opettajan tapaan olla vuorovaikutuksessa oppilaan kanssa ja tätä kautta oppimistuloksiin. Temperamentiltaan erilaiset lapset eroavat toisistaan myös tavassaan suhtautua oppimistilanteisiin. Temperamenttierojen lisäksi oppimiseen vaikuttaa myös monet muut tekijät. Koulun aloitusvaiheessa oman toiminnan säätelyn taidot kehittyvät useimmiten lapsilla nopeasti, mutta lasten välillä on paljon yksilöllistä vaihtelua niiden oppimisen nopeudessa ja helppoudessa – osa lapsista tarvitsee muita enemmän tukea oppiakseen näitä taitoja. Tarkkaamattomille ja ylivilkkaille lapsille tarkoitetut tukitoimet ovat osoittautuneet toimiviksi. Niilo Mäki Instituutissa on kehitetty toimintamalli, jolla opettajia voidaan tukea tukitoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Torstaina 13.2. paikalla asiantuntijat Kaisa Aunola (040 805 3481) Lapsen temperamentin vaikutus oppimiseen, Vesa Närhi (050-598 0928) Tarkkaavuus ja ylivilkkaus.

Lisätietoja HYVÄ ALKU -tapahtumasta antavat Maria Haakana (050 361 0973) ja Mirja Myllykoski (050 590 3997)

Haastattelut toiminnanjohtaja Juha-Matti Latvala (050-441 4043)